Article 24 - The rights of the child
Article 47 - Right to an effective remedy and to a fair trial
Article 51 - Field of application
Key facs of the case:
In a case concerning child maintenance obligations, the children (A, B and C), who lived in Germany, and the father (E), who lived in Finland, disagreed on the question whether Finnish or German law was applicable in the case. The court of first instance had decided, by an intermediate judgment, that Finnish law was applicable. The court had also given instructions for appeal against the decision. The appeal court did not change the decision of the first-instance court. The children appealed further to the Supreme Court. In a precedent case KKO:2007:74 the Supreme Court had held that the question of applicable law is usually decided at the preparatory stage of the proceedings. Therefore, such a decision is not an intermediate judgment, as prescribed in Chapter 24, section 6:2, of the Code of Judicial Procedure, but a procedural decision, under Chapter 25, section 1:3, of the Code of Judicial Procedure, which is not subject to appeal because appeal against such a decision is not specifically provided.
Outcome of the case:
The issue of applicable law can only in exceptional cases be resolved by an intermediate judgment or a decision which is subject to separate appeal. This was not the situation in the present case because the further hearing of the case had not become unnecessary owing to the decision on applicable law. The relevant provisions in the Code of Judicial Procedure had not changed since the precedent case KKO:2007:74. The court of first instance should not have decided the question of applicable law by an intermediate judgment and should not have issued instructions for appeal against the decision. The appeal court should not even have considered the question of applicable law. The matter was referred back to the court of first instance.The Supreme Court also found that the right to an effective remedy was not restricted, because the parties in the case can take up the question of applicable law in connection with an appeal against the final decision in the case.
8. The EU Charter of Fundamental Rights has become binding after the decision in the precedent case KKO:2007:74. According to Article 51 of the Charter the provisions of the Charter apply when the Member States are implementing Union law. Council Regulation (EC) No 4/2009 on jurisdiction, applicable law, recognition and enforcement of decisions and cooperation in matters relating to maintenance obligations applies in the present case. According to Article 15 of the Regulation, the law applicable to maintenance obligations shall be determined in accordance with the Hague Protocol of 2007. This is concerning implementation of Union law, and therefore the requirement to interpret national law in conformity with EU law must also be taken into account when interpreting the provisions of the Code of Judicial Procedure. The evolution of Union law may entail the reassessment of established national case law (e.g., CEU judgment DI, C-441/14, EU:C:2016:278, para. 33).
9. According to Article 24(2) of the Charter, in all actions relating to children, taken by public authorities, the child's best interests must be a primary consideration. According to Article 47(1) of the Charter, everyone whose rights and freedoms guaranteed by the law of the Union are violated has the right to an effective remedy before a tribunal in compliance with the conditions laid down in this article. According to CEU case law, in the absence of EU rules governing the matter, it is for the domestic legal system of each Member State to lay down the detailed procedural rules governing actions for safeguarding rights which individuals derive from Union law. However, the procedural rules governing actions for safeguarding an individual’s rights under Union law must be no less favourable than those governing similar domestic actions (principle of equivalence) and must not render practically impossible or excessively difficult the exercise of rights conferred by Community law (principle of effectiveness) (e.g., CEU judgments Unibet, C-432/05, EU:C:2007:163, paras 37–44 and Mono Car Styling, C-12/08, EU:C:2009:466, paras 48 and 49).
10. In its precedent case KKO:2007:74 the Supreme Court has found that the issue of applicable law can only in exceptional cases be resolved by an intermediate judgment or other decision which is subject to appeal. In the present case, the further hearing of the case has not become unnecessary owing to the decision on applicable law. The relevant provisions in the Code of Judicial Procedure have not changed since the precendent case KKO:2007:74.
11. A negative opinion on the possibility to decide the issue of applicable law by an intermediate judgment and, consequently, also on the right of appeal which is separate from the right to appeal against the decision on the principal claim, do not mean that the right to an effective remedy, as provided for in Article 47(1) of the Charter, would be restricted. In connection with an appeal against the final decision in the case the parties also have a right to challenge the part of the decision which concerns applicable law. The question is thus primarily, at which stage of the proceedings appeal is allowed. The prohibition of separate appeal against a procedural decision on applicable law can also be justified by the aspect of efficient application of law, because separate appeal possibilities within legal proceedings, in questions pertaining to applicable law, may be detrimental to the aim of conducting speedy and concentrated proceedings. This also concerns matters where the child's best interests must be a primary consideration. The right to a separate appeal can thus not be justified by aspects pertaining to the nature of the case.
8. Euroopan unionin perusoikeuskirja on tullut sitovaksi ennakkopäätöksen KKO 2007:74 antamisen jälkeen. Perusoikeuskirjan 51 artiklan mukaan perusoikeuskirjan säännökset koskevat jäsenvaltioita näiden soveltaessa unionin oikeutta. Pääasiassa on sovellettavana neuvoston asetus (EY) N:o 4/2009 toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa. Sen 15 artiklan mukaan elatusvelvoitteisiin sovellettava laki määräytyy vuoden 2007 Haagin pöytäkirjan mukaisesti. Kysymys on unionin oikeuden soveltamisesta, minkä johdosta oikeudenkäymiskaaren säännösten tulkinnassa on otettava huomioon myös unionin oikeuden kansallisiin menettelysäännöksiin kohdistuvat vaatimukset. Unionin oikeuden kehittyminen voi edellyttää myös vakiintuneen kansallisen oikeuskäytännön uudelleen arvioimista (esimerkiksi tuomio DI, C-441/14, EU:C:2016:278, kohta 33).
9. Perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdan mukaan kaikissa lasta koskevissa viranomaisten toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Perusoikeuskirjan 47 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava tässä artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun unioni ei ole antanut asiaa koskevia säännöksiä, kunkin jäsenvaltion on määritettävä sisäisessä oikeusjärjestyksessään menettelysäännöt sellaisia oikeussuojakeinoja varten, joilla turvataan unionin oikeuteen perustuvat yksityisten oikeudet. Unionin oikeuden noudattamisen varmistamiseksi annetut menettelysäännöt eivät kuitenkaan saa olla epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia (vastaavuusperiaate), eivätkä ne saa olla sellaisia, että unionin oikeudessa vahvistettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (tehokkuusperiaate). Ne eivät myöskään saa loukata yksilön oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan (esimerkiksi tuomio Unibet, C-432/05, EU:C:2007:163, kohdat 37 - 44 sekä tuomio Mono Car Styling, C-12/08, EU:C:2009:466, kohdat 48 ja 49).
10. Ennakkopäätöksessään KKO 2007:74 Korkein oikeus on katsonut, että sovellettavaa lakia koskevasta kysymyksestä voidaan vain poikkeuksellisesti antaa sellainen välituomio tai muu päätös, johon voidaan hakea erikseen muutosta. Tässä asiassa kysymys ei ole tällaisesta tilanteesta, sillä lain valintaa koskevan ratkaisun johdosta asian enempi käsittely ei ole ollut tarpeetonta. Asiaa koskeva oikeudenkäymiskaaren sääntely ei ole prejudikaatin KKO 2007:74 jälkeen muuttunut.
11. Kielteinen kanta mahdollisuuteen ratkaista lainvalintaa koskeva kysymys välituomiolla ja sen myötä myös pääasiasta erilliseen muutoksenhakuoikeuteen ei merkitse sitä, että asianosaisten oikeutta perusoikeuskirjan 47 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin rajoitettaisiin. Asianosaisilla on pääasiaa koskevan muutoksenhaun yhteydessä oikeus hakea muutosta myös sovellettavaa lakia koskevaan ratkaisun osaan. Kysymys on siten yksinomaan siitä, missä oikeudenkäynnin vaiheessa muutoksenhaku on sallittua. Kieltoa hakea erikseen muutosta oikeudenkäynnin aikana tehtyihin lain soveltamista koskeviin ratkaisuihin voidaan perustella osaltaan myös lainkäytön tehokkuutta koskevilla näkökohdilla, sillä erilliset muutoksenhaut oikeudenkäynnin sisällä lain soveltamista koskevista kysymyksistä voivat olla haitallisia oikeudenkäynnin joutuisuustavoitteen ja keskittämispyrkimysten kannalta. Näin on myös asioissa, joissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Oikeutta erilliseen muutoksenhakuun ei siten voida perustella myöskään esillä olevan asian laatuun liittyvillä näkökohdilla.
