eu-charter

EU:n perusoikeuskirja

Johdanto-osa

Euroopan kansat ovat luomalla välilleen yhä läheisemmän liiton päättäneet jakaa keskenään rauhanomaisen, yhteisiin arvoihin perustuvan tulevaisuuden. Unioni perustuu ihmisarvon, vapauden, yhdenvertaisuuden ja yhteisvastuun jakamattomiin ja yleismaailmallisiin arvoihin, ja se on tietoinen henkisestä ja eettisestä perinnöstään. Se rakentuu kansanvallan ja oikeusvaltion periaatteille. Se asettaa ihmisen toimintansa keskipisteeksi ottamalla käyttöön unionin kansalaisuuden ja luomalla vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen.
Unioni edistää osaltaan näiden yhteisten arvojen vaalimista ja kehittämistä kunnioittaen Euroopan kansojen kulttuurien ja perinteiden monimuotoisuutta sekä jäsenvaltioiden kansallista identiteettiä ja niiden tapaa järjestää hallintonsa kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla. Unioni pyrkii edistämään tasapainoista ja kestävää kehitystä sekä varmistaa henkilöiden, palvelujen, tavaroiden ja pääomien vapaan liikkuvuuden sekä sijoittautumisvapauden.
Tämän vuoksi on välttämätöntä yhteiskunnan muutoksen, sosiaalisen edistyksen sekä tieteen ja tekniikan kehityksen mukaisesti vahvistaa näiden perusoikeuksien suojaa ja tuoda ne paremmin näkyviin perusoikeuskirjana.
Tässä perusoikeuskirjassa vahvistetaan unionin toimivallan ja tehtävien sekä toissijaisuusperiaatteen mukaisesti oikeudet, jotka perustuvat erityisesti jäsenvaltioille yhteisiin valtiosääntöperinteisiin ja kansainvälisiin velvoitteisiin, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn yleissopimukseen, unionin ja Euroopan neuvoston hyväksymiin sosiaalisiin peruskirjoihin sekä Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Unionin ja jäsenvaltioiden tuomioistuimet tulkitsevat tätä perusoikeuskirjaa tämän mukaisesti ottaen asianmukaisesti huomioon perusoikeuskirjan laatineen valmistelukunnan puheenjohtajiston alaisuudessa laaditut ja Eurooppavalmistelukunnan puheenjohtajiston johdolla ajan tasalle saatetut selitykset.
Nämä oikeudet tuovat mukanaan vastuuta ja velvollisuuksia sekä muita ihmisiä että koko ihmiskuntaa ja tulevia sukupolvia kohtaan.
Tämän vuoksi unioni tunnustaa jäljempänä esitetyt oikeudet, vapaudet ja periaatteet.

Selitykset

  • Text:
    Source:
    Preamble - Explanations relating to the Charter of Fundamental Rights:

Oikeuskäytäntö

0 results found

Kansallinen perustuslakilaki

0 results found

Unionin oikeus

0 results found

Kansainvälinen oikeus

0 results found

Tuotteet

  • Handbook / Guide / Manual
    23
    October
    2018
    Kyseessä on erittäin nykyaikainen ihmisoikeuksien luettelo, jossa on monia sellaisia
    oikeuksia, joita ei ole vakiintuneissa oikeusluetteloissa. Paperilla perusoikeuskirja
    näyttääkin hyvältä. Ne, jotka tuntevat EU:n oikeuden pääperiaatteet, pystyvät tavallisesti sanomaan välittömästi, että peruskirja sitoo EU:ta aina ja jäsenvaltioita vain
    silloin, kun ne ”soveltavat unionin oikeutta”. Mitä tämä usein siteerattu perusoikeuskirjan 51 artiklan kohta sitten todella tarkoittaa?
  • Handbook / Guide / Manual
    7
    April
    2022
    ES, NL and PL version now available
    17 June 2025
    Lapset ovat oikeuksien haltijoita. Kaikki ihmis- ja perusoikeudet kuuluvat lapsille; toisaalta lapset ovat aikuisiin nähden erityisasemassa, ja siksi lapsia koskevat monet erityissäännökset. Tämän käsikirjan tavoite on havainnollistaa, miten Euroopan tason lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö ottavat huomioon lasten erityiset edut ja tarpeet. Käsikirja käsittelee myös vanhempien ja huoltajien tai muiden laillisten edustajien merkitystä ja ottaa esille tilanteita, joissa oikeudet ja vastuut kuuluvat selvimmin lapsesta huolehtiville henkilöille.
  • Report / Paper / Summary
    14
    December
    2020
    Slovenian version now available
    20 December 2024
    Artificial intelligence (AI) already plays a role in deciding what unemployment benefits someone gets, where a burglary is likely to take place, whether someone is at risk of cancer, or who sees that catchy advertisement for low mortgage rates. Its use keeps growing, presenting seemingly endless possibilities. But we need to make sure to fully uphold fundamental rights standards when using AI. This report presents concrete examples of how companies and public administrations in the EU are using, or trying to use, AI. It focuses on four core areas – social benefits, predictive policing, health services and targeted advertising.
  • Report / Paper / Summary
    28
    February
    2023
    12 new language versions available
    17 December 2024
    Russia’s military aggression against Ukraine triggered scenes not seen in Europe for decades. It has since caused death, immense destruction, and unspeakable suffering. It also set in motion a mass movement of people not seen since World War II. To protect them, the EU activated the Temporary Protection Directive for the first time. In doing so, all EU Member States must offer protection to those displaced from Ukraine.
  • Handbook / Guide / Manual
    19
    August
    2022
    DA, ET, FI, LT, PT, SV versions now available
    30 July 2024
    Euroopan unionin perusoikeuskirja, jäljempänä ’perusoikeuskirja’, on EU:n ihmisoikeuksien luettelo. Se sitoo EU:n toimielimiä ja jäsenvaltioita aina, kun ne toimivat unionin oikeuden soveltamisalalla. Ei ole kuitenkaan kovinkaan helppoa arvioida, kuuluuko tietty konkreettinen asia unionin oikeuden soveltamisalaan. Siksi oikeusalan ammattihenkilöille on annettava koulutusta ja koulutusaineistoa, jotta he saavat käsityksen siitä, mikä on perusoikeuskirjan soveltamisala sen 51 artiklan mukaisesti. Tämän kouluttajan käsikirjan tarkoituksena on antaa neuvontaa sekä kyseisten koulutusten järjestämisestä että toteuttamisesta.
  • Handbook / Guide / Manual
    25
    May
    2018
    New language version - Finnish
    15 September 2021
    Tieto- ja viestintätekniikoiden nopea kehitys on kasvattanut vankan tietosuojan tarvetta. Tämä oikeus
    vahvistetaan sekä Euroopan unionin (EU) että Euroopan neuvoston säädöksissä. Tekniikan kehittymisen
    myötä esimerkiksi tarkkailun, telepakkokeinojen ja tietojen säilyttämisen rajat ovat väljentyneet asettaen
    uusia ja merkittäviä haasteita tämän tärkeän oikeuden turvaamiselle. Tämän käsikirjan tarkoituksena
    on tarjota tietosuojaoikeuteen liittyvää tietoa oikeusalan ammattilaisille, jotka eivät ole erikoistuneet
    tähän kehittyvään oikeuden alaan.
  • Report / Paper / Summary
    25
    October
    2022
    02 November 2022
    This report presents findings from FRA’s 2021 survey on Roma in Croatia, Czechia, Greece, Hungary, Italy, Portugal, Romania and Spain, as well as in North Macedonia and Serbia. The survey includes interviews with more than 8,400 Roma, collecting information on more than 20,000 individuals living in their households. By focusing on Roma, the survey provides unique data and information that are not available from European general population surveys, which do not disaggregate on grounds of ethnic origin. The findings present a bleak but familiar picture of exclusion, deprivation, discrimination and racism.
  • Fundamental Rights Report
    8
    June
    2022
    Vuonna 2021 perusoikeuksien suojelussa tapahtui sekä edistystä että takaiskuja. Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA) vuoden 2022 perusoikeusraportissa tarkastellaan perusoikeuksien tilanteen kehitystä pääpiirteissään ja tuodaan esiin sekä saavutuksia että jäljellä olevia huolenaiheita. Julkaisussa on FRA:n lausuntoja pääasiallisesta kehityksestä käsitellyillä aihealueilla sekä yleiskatsaus lausuntojen perustana olevaan näyttöön.
  • Handbook / Guide / Manual
    24
    July
    2020
    Nämä ohjeet on tarkoitettu EU:n jäsenvaltioiden operatiivisella tasolla työskentelevälle rajavalvontahenkilöstölle. Niiden tarkoituksena on auttaa sitä toteuttamaan päivittäisessä työssään Schengenin rajasäännöstön (asetus (EU) 2016/399) ja siihen liittyvän EU:n lainsäädännön perusoikeuksia koskevia takeita.
  • Report / Paper / Summary
    7
    July
    2021
    Italian version now available
    12 September 2022
    This report examines why victims do not report bias-motivated incidents and the barriers that they face when reporting incidents through national crime reporting systems. By mapping existing practices that have a bearing on the victim’s experiences when reporting bias-motivated violence and harassment, it aims to provide evidence to support national efforts to encourage and facilitate reporting – and ultimately assist Member States in delivering on their duties with regard to combating hate crime.